Oon usein miettiny saako sitä nyt hoitajaa vituttaa töissä. Tämähän on kutsumusammatti ja hoitaja on olemassa vain potilaitaan varten. No joskus nyt vaan on aamulla kaatanut kahvinsa päälleen, auto ei ole lähteny käyntiin ja kaiken lisäksi työpaikan pihalla vetänyt vielä kauniin ja kivuliaan persliukumisen henkilökunnan oven eteen. Tämähän ei saa näkyä työssä, mutta näkyykö se vaan joskus? Täytyykö hoitajan unohtaa töihin tullessa kaikki muu elämästään?
Ajatellen itse, että kyllä hoitajallakin saa olla huonoja päiviä. Onhan jokaisella muullakin ajoittain huonoja päiviä. Hoitajan huono päivä ei vaan saa tarkoittaa sitä, että hoitotyö kärsii. Niinkuin ei missään muussakaan ammatissa, ei oma vitutus voi näkyä tai et voi sitä esimerkiksi potilaisiin purkaa. Itse ainakin ajattelen, etten ole ammatinvalinnastani huolimatta mitenkään yli-ihminen ja minulta ei löydy maagista on-off kytkintä itsestäni. Onnellisilta kollegoilta voi tietenkin tämä löytyä. Ei ole kuitenkaan ollut päivää töissä, jollain oma vitutukseni olisi häirinnyt työntekoani. Se hoitaja tai kuka tahansa työntekijä joka väittää, että aina jaksaa ja haluaa tehdä töitä 110% lasissa on kyllä oikea paskan puhuja. Ei todellakaan voi pitää paikkaansa. Kuitenkin näistä päivistä selvitään työyhteisön tuella. Tai ainakin itse selviän.
Musta on tosi hauskaa lukee juttuja: Olen hoitaja ja ylpeä siitä, rakasta työtäni, en vaihtaisi mitään työssäni. Olen itsekkin ylpeä ammatistani ja teen mielestäni todella arvokasta työtä. Arvostan syvästi kaikkia kollegoitani ja hoita-alalle aikovia. Rakastan työtäni ja koen olevani oikealla alalla. Vaihtaisin työstäni kuitenkin aika paljon, jos saisin taikasauvan ja sitä heilauttelemalla voisin tehdä suuria muutoksia.
Ensimmäisenä saisin palkkaa työni vaativuuden mukaan. Sairaanhooitajan työ on vaativaa, haasteellista ja vastuullista. Joten palkan korotukseen taikasauva heilahtaisi heti. Vaihtaisin työssäni myös byrokratian niin, että hoitajilla on oikeus sanoa ja vaikuttaa asioihin. Usein päättäjät esim. kaupungeissa leikkaa asioista, joista hoitajat eivät todellakaan leikkasi. Meillä hoitajilla on kuitenkin suhteellisen hyvä näkemys, mitä töissä tapahtuu, mikä on turhaa ja mitä oikeasti vain tarvitaan.
Vaihtaisin myös potilastyössä monta asiaa. Näitä on mahdotonta kuvailla lauseella. Potilaat saisivat oikeasti asianmukaista hoitoa ja hoito lopetettaisiin tietyssä pisteessä. Potilaan tahtoa kunnioitettaisiin tosissaan ja lääkäreiltä löytyisi suurempi ymmärrys hoitotyöstä ja sen rajotteista. En yleistä, että kaikki alla ja aina olisi näin, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Aina olisi näin tämän jälkeen tilanteesta huolimatta.
Välillä vituttaa ylitsepääsemättömästi ajatus siitä, että painan niskalimassa duunia pitkässä päivässä ja kiitokseksi saan tästä pari hassua killinkiä ja tietenkin oivan mahdollisuuden tulla seuraavana aamuna töihin takaisin. Onneksi välillä potilaat ovat todella kiitollisia ja luovat taas uskoa omaan ammattitaitoon, sekä palkitsevat raskaan ja vaativan työn. Tosin pidemmän päälle olisi mukavaa saada kiitosta myös työnantajalta ja suuremmilta pomoilta.
Saatan kuulostaa kiittämättömältä ja hieman paskamaiselta. Kuitenkin todellisuudessa uskon, että samat asiat ovat liikkuneet muidenkin hoitajien mielessä. Ei vain mun. Mä nyt vaan satun kertomaan niistä asioista omassa blogissani. Omasta mielestäni tärkeintä on vain pitää omat tunteet hieman syrjässä töissä ollessa ja olla se ”työ minä”!
